Pappismunkki John haki luostarioppia Valamosta

Kenian ja Suomen ortodoksisten kirkkojen yhteistyöllä on pitkä historia. Vuonna 1977 Suomen ortodoksisen kirkon ensimmäiset lähetystyöntekijät aloittivat Keniassa työn, joka jatkuu tänä päivänä hyvin monimuotoisena.

Filantropia tukee Keniassa Nairobin pappisseminaaria ja Pyhän Clementin koulun nuorisotyötä sekä uusia Kisumun ja Nyerin hiippakuntia. Filantropia avustaa Keniassa stipendillä myös isä Evangelos Thiania, joka tekee väitöskirjatutkimusta Kenian ortodoksisen kirkon lähetystyöstä.

Tuki on tarpeen, sillä Kenian ortodoksinen kirkko on ollut viime aikoina tiukilla Kreikan ja Kyproksen talousvaikeuksien takia. Aiemmin Kenian kirkkoa tukeneet maat ovat joutuneet pienentämään avustuksiaan omien talousvaikeuksiensa takia. Tämä on vaikeuttanut esimerkiksi Nairobin pappisseminaarin toimintaa.

Yhdessä Valamon luostarin, Valamon konservatorion ja Valamon opiston kanssa Filantropialla on meneillään Keniassa myös ikonisilta-projekti, jolle kaivataan jatkoa. Projektin tarkoituksena on kannustaa afrikkalaisia synnyttämään oma ikonimaalausperinteensä.

Suomen ortodoksinen kirkko on saanut olla mukana myös Kenian ensimmäisen ortodoksisen luostarin perustamisvaiheissa. Pappismunkki John Wanguru vieraili viime kesänä Valamon luostarissa opiskelemassa luostarielämää. Nyt hanke on edennyt jo merkittävästi. Pappismunkki John rakentaa luostaria kädet laastissa ja mieli täynnä rukousta. Viime kesä Valamossa opetti paljon.

– Tähän tulee ruokasali ja tuossa nurkassa on vierashuone. Portaat yläkertaan nousevat sitten tuosta, kertoo pappismunkki John rakenteilla olevia seiniä osoitellen.

Sorakasan paikalle tulee kaalimaa ja siihen vierelle papuja kasvamaan luostarin tarpeisiin.  Läheisen maatilan lehmät kulkevat vielä tyytyväisinä tulevalla juurikasvimaalla, mutta parin vuoden kuluttua tilanne on toinen.

– Kirkko on nyt saanut katon. Seuraavaksi tuon tänne ovet. Olen tehnyt metallisia kirkonovia Nairobissa pappisseminaarin verstaalla.

Tuleva luostari sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Nairobin vilinästä. Korkealta mäellä näkyy kauas. Tuuli puhaltaa läheisissä puissa. Kirkonkellojen ääntä ei vielä kuule, mutta sen voi jo melkein kuvitella.

Katso viime kesänä Valamossa kuvattu video ja opi paljon uutta Kenian ortodoksisesta kirkosta!

https://www.youtube.com/watch?v=8AT1w1x2ZrE

Muista myös suuren paaston keräys, jolla tuetaan seurakuntien työtä Keniassa, Burundissa ja Ruandassa.

Keräysaika 27.2.–16.4.2017.

Keräystili: FI53 5480 0520 0233 08, viite 12551.

Keräyslupa POL-2015-11267. Koko Suomi Ahvenanmaata lukuun ottamatta. 4.1.2016–31.12.2017. Kerätyt varat käytetään Filantropian kansainvälisiin diakonia-, lähetys- ja kehitysyhteistyöhankkeisiin.

Teksti: Minna Rasku ja Maria Hattunen

Kuvat: Filantropia

28.3.2017

Tulostettava sivu