Pyhille paikoille

Kuningas Daavidin ”Siionin kaupunki”, profeetta Jeremiaan ”Jumalan valtaistuimen kaupunki”, Salomonin Korkean veisun ”Rakkauden kaupunki” ja kristittyjen ”Pyhän haudan kaupunki”. Jerusalem on edelleen puolelle maailman asukkaista elävä utopia kaikkia kansoja yhdistävästä Jumalan kaupungista.  

Jerusalemissa patriarkka Aabraham halusi uhrata poikansa Iisakin. Sinne rakennettiin yksi temppeli ennen vedenpaisumusta ja toinen sen jälkeen. Jerusalemissa ristiinnaulittiin Jeesus ja sieltä Muhammadin lensi unessaan siivekkäällä hevosella taivaaseen.

– Kaikkia näitä historian lehtiä kääntelin mielessäni, kun katsoin pääsiäisenä nykyistä vuoden 1948 jälkeen rakennettua Jerusalemia, kertoo Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo, joka vietti tänä vuonna suuren viikon ja pyhän pääsiäisjuhlan Hänen Pyhyytensä patriarkka Teofiloksen kutsusta pyhässä kaupungissa.

– Kaipuu pyhille paikoille ja toive vierailla niissä on kaikkia Aabrahamin uskontoja yhdistävä perinne. Jerusalem on kaupunki, jonne kristityt kulkivat pyhiinvaelluksille apostoliselta ajalta lähtien. Pyhässä kaupungissa on kuulunut aina sekaisin arabia, heprea ja kreikka. Vielä sata vuotta sitten kaupungissa kuuli useammin arabiaa, saksaa ja jiddišiä kuin hepreaa.

– Pyhiinvaellukset ovat erottamaton osa myös Pohjolan ortodoksisuutta. Tito Collianderin ”Ristisaatto” kuvaa kauniisti pyhille paikoille menemisen tuntemuksia. Jerusalem oli jopa Karjalassa paikka, jonne rohkeimmat haaveilivat menevänsä ja ainakin muutaman miehen tiedetään sinne myös jalkapatikassa taivaltaneenkin.

– Traditio on tukeva pohja elämälle. Sitä mietin tänä pääsiäisenä Jerusalemissa, jossa perinteitä huonosti tuntevien amerikkalaisten ja eurooppalaisten pyhiinvaeltajien ja turistien läsnäolosta huolimatta eletään kaupungin monikulttuurisen historian perinteitä noudattaen.

– Jerusalemista me kristityt olemme myös perineet ylösnousemusjuhlan pääsiäisen, joka oli juutalaisille Pesah. Sanan kolme kirjainta PSH tarkoittavat ”synnistä vapauttavaa sanaa”. Tästä kirkko sai perinteen ylistää, puhua ja selittää ylösnousemisen vapauttavaa mutta salaista sanomaa.

– Toinen kristilliseen perinteeseen peritty juutalaisen pääsiäisen tapakulttuurin aspekti on perheiden yhteinen illallinen. Nyt erityisesti meillä lännessä tuo perinne on valitettavasti hiipumassa. Olisi siksi tärkeää, että me ortodoksit pitäisimme kiinni yhteisen ilta-aterian traditiosta. Luostareissa näin onkin, mutta ainakin kaupunkiperheissä perinne tuntuu katoavan.

– Jerusalem muistutti myös siitä, miten kokoontuminen yhteiselle aterialle on mahdollisuus tutustua ja löytää lähimmäisestä uutta ja yllättävää kuten kerran Emmauksen tiellä: ”Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet” (Joh. 24:30–31).

– Ulkomaanmatkailu on tämän päivän Suomessa lähes arkipäiväistä. Toivoisin, että kirkkomme jäsenet ja erityisesti papistoon ja kanttorikuntaan kuuluvat suuntaisivat näillä matkoilla historiamme pyhille paikoille, joista Jerusalem on ensimmäinen.

Haastattelu: Jyrki Härkönen

Kuvat: Risto Aikonen

25.4.2017

 

 
Tulostettava sivu