Johannes Siinailaisen sunnuntai 26. maaliskuuta

Suuren paaston neljäs sunnuntai, nykyisellään pyhän Johannes Siinailaisen (tunnetaan myös nimellä Johannes Klimakos) sunnuntai, kuului aikoinaan paaston niiden sunnuntaiden joukkoon, joilla ei ollut varsinaista otsikkoa tai nimeä. Näitä sunnuntaita ovat paaston toinen, neljäs ja viides sunnuntai.

Pyhittäjä Johanneksen ja seuraavan sunnuntain pyhittäjä Maria Egyptiläisen muistelemisesta on nähtävillä ensimmäisiä merkkejä vasta 1000-luvulta luostarilaitoksen merkityksen vahvistuessa ja luostarien jumalanpalveluselämän tullessa määrääväksi.

Tämän kehityksen myötä myös kanoniveisut tulivat keskeiseksi osaksi jumalanpalveluksia. Aiemmin konstantinopolilainen jumalanpalvelusjärjestys oli tuntenut kontakkirunouden keskeisimpänä kunkin päivän aiheen esittäjänä. Johannes Siinailaisen sunnuntain jumalanpalvelusteksteissä onkin havaittavissa vanha jerusalemilainen evankeliumilukujen järjestys: aamupalveluksessa varsinaisten paastotekstien, triodionin, kanoni vertaa elämäämme Laupiaan samarialaisen (Luuk. 10:25-37) henkihieveriin hakattuun mieheen: ”Kristus Vapahtaja, minä olen tullut rosvojen käsiin joutuneen ja heidän haavoittamaan puolikuolleeksi jätetyn kaltaiseksi, sillä olen samalla tavoin täynnä syntieni haavoja.

Muinaisessa jerusalemilaisessa evankeliumilukujen järjestelmässä kertomus Laupiaasta samarialaisesta luettiin nimenomaan suuren paaston neljäntenä sunnuntaina. Tämän teeman pohjalta kirjoitetuissa veisuissa pahoinpitelijöinä kuvataan omat himomme ja syntimme – ei paholainen tai pahat ihmiset, vaan minä itse väärine valintoineni ja oman edun tavoitteluineni. Pappi kulkee ohi, leeviläinen kulkee ohi, mutta minä huudan Kristuksen puoleen, jotta Hän pysähtyisi ja parantaisi minut, synnin runteleman, liikkumaan kykenemättömän. Tekstit porautuvat paaston ytimeen: Kristuksen toimittamaan pelastukseen, ristiin ja ylösnousemukseen. Siihen, ettemme ole koskaan yksin, Jumala on meidän kanssamme.

Kanonin tropareissa lauletaan: ”Vapahtaja, epävakaat aivoitukseni ovat riisuneet minut Sinun käskyistäsi, ja niin olen nyt rikkomusten ruoskima.” Paaston tarkoituksena on, että harjoittelemme Jumalan muistamista. Paaston loppupuolella tätä korostetaan muistelemalla suurimpia askeetteja. Ajalliset vaivat – kuten Jerikoon vievällä tiellä pahoinpidellyn miehen koettelemukset – auttavat muistamaan Jumalaa. Rukous, Jumalan muistaminen, on juuri sitä, mitä henkihieveriin hakattu mies kanonin tekstien mukaan tekee.

Kuuluisan Portaat -teoksen kirjoittaja, pyhittäjä Johannes, näki asian juuri näin ja kohosi portaitaan pitkin Jumalan luo rukouksella ja maallisilla vaivoilla. Hän jopa korostaa niitä keinona päästä Jumalan luo. Osallisuus vaikeuksista Jumalaa kiittäen on tämän elämän turhuuksien toteamista turhuudeksi. On hyvä pohtia, onko kaikki se, mihin olemme tottuneet kuitenkaan tarpeen?

Kristus Vapahtaja, Sinä laupias, armahdit ja pelastit minut, kun rosvot olivat lyöneet minuun kauheita haavoja, ja annoit lunastuksekseni, ikään kuin kaksi denaria, sielusi ja ruumiisi!” (Kanonin troparista)

Pastori Teemu Toivonen

Kuvat: Kyproksen kirkko

24.3.2017

Tulostettava sivu