Kyproksen Kantaran luostarin pyhittäjämarttyyrit igumeni Johannes, munkit Konon, Barnabas, Gennadios, Gerasimos, Teoktistos, Jeremia, Joosef, Markos, Kyrillos, Teognostos ja Maksimos

Vuonna 1228 kaksi athoslaista munkkia Johannes ja Konon saapuivat Kyprokselle, joka oli tuolloin roomalaiskatolisten temppeliherrojen ritarikunnan hallussa. Vietettyään jonkin aikaa Makhairan ja Krysostomoksen kuuluisissa luostareissa he asettuivat Kantaran Jumalanäidin hylättyyn luostariin. Heidän hyvyytensä ja askeettiset kilvoituksensa tulivat pian tunnetuiksi. Kyproslaiset, jotka tunsivat ortodoksisen uskonsa olevan uhattuna, kiiruhtivat heidän luokseen sankoin joukoin saamaan uskonvahvistusta. Latinalainen Lefkosian arkkipiispa Eustorgius sen sijaan alkoi pelätä, että munkit tekisivät tyhjäksi hänen suunnitelmansa käännyttää kyproslaiset roomalaiskatolisuuteen, ja lähetti luostariin kaksi läheistä miestään, joiden tehtävänä oli panna munkit kuriin.

Ensimmäiseksi piispan lähettiläs yritti vakuuttaa munkit siitä, että ehtoollinen on toimitettava happamattomalla leivällä. Silloin Johannes ehdotti, että kumpikin osapuoli toimittaisi liturgian omalla tavallaan, jonka jälkeen he molemmat astuisivat kuumaan polttouuniin kokeilemaan, kumpi säilyy palamatta. Latinalaiset kieltäytyivät ehdotuksesta ja poistuivat luostarista.

Munkit viettivät seuraavan yön kiitosrukouksissa, ja aamulla he lähtivät Lefkosiaan. Matkalla ihmisiä kiiruhti joukoittain heidän luokseen saamaan heidän siunauksensa. Eustorgius oli saanut varoituksen munkkien saapumisesta. Hän kutsui heidät heti loisteliaaseen piispanhoviinsa. Johannes, Konon ja heidän seuralaisensa tekivät latinalaisten väitteet tyhjiksi pyhien isien lausumilla. Raivostunut arkkipiispa, joka ei pystynyt vastaamaan heille, käski ruoskia heidät ja heittää vankilaan.

Kolme vuotta munkkien joukko kesti kärsivällisesti ja Jumalaan luottaen julmaa vankeutta pimeässä, kosteassa ja löyhkäävässä tyrmässä. He saivat syödäkseen homehtunutta leipää, vartijat pilkkasivat heitä jatkuvasti ja heitä kidutettiin usein. Tästä huolimatta arkkipiispan lähettilään ehdotukset eivät horjuttaneet heidän vakaumustaan. Kun heidät toisen vankilavuoden alussa vietiin uudelleen arkkipiispan eteen, he vastasivat hänen ehdotuksiinsa vielä entistäkin urheammin. Sen jälkeen heidät annettiin pyövelien käsiin. Teognostos oli heistä ensimmäinen, joka sai marttyyrin kruunun, minkä jälkeen hänen ruumiinsa poltettiin.

Munkkien kolmantena vankeusvuonna (1231) heidät kutsuttiin Eustorgiuksen avustajan inkvisiittori Andreaksen eteen. Tälle oli annettu ohjeet tehdä loppu kapinoivista munkeista. He vastasivat hänelle yhteen ääneen, että olivat ylpeitä voidessaan henkensä uhalla tunnustaa ortodoksista uskoa, jota profeetat olivat julistaneet, apostolit saarnanneet ja jonka isät ja kirkolliskokoukset olivat määritelleet. Kolmen päivän kuluttua heidät kutsuttiin jälleen paikalle. Läsnä oli myös Kyproksen latinalainen kuningas Erik I (1218–1254), joka antoi Andreakselle luvan kurittaa heitä niin kuin tahtoi. Teloittajat sitoivat heidät jaloista kolmen hevosen perään. Ne ajettiin laukkaamaan pitkin kaupungin teitä vankien raahautuessa jäljessä. Tarkoitus oli saada kaupungin ortodoksikristityt kauhun valtaan.

Lopulta munkkien puolikuolleet ruumiit irrotettiin hevosista ja heitettiin jo valmiina olevan rovion päälle. Kun isä Johannes seisoi rukoillen liekkien keskellä, yksi läsnäolijoista löi häntä ryhmysauvalla päähän. Kaatuessaan pyhä sammutti tulen. Silloin teloittajat sytyttivät toisen rovion, johon he heittivät sikin sokin pyhien ja eläinten ruumiita. Kun tuli oli palanut, he hajottivat tuhkan. Myöhemmin inkvisiittori Andreas, josta oli tullut Avilan piispa Espanjassa, paloi itse kuoliaaksi nukahdettuaan takkansa äärelle.

Tulostettava sivu