Pyhittäjät Niketas, Johannes ja Joosef Khioslaiset

Pyhät Niketas ja Johannes olivat veljeksiä ja kotoisin Khioksen saarelta, jossa he syntyivät 900-luvun lopulla. Jo nuorella iällä he vetäytyivät kilvoittelemaan luolaan Probaton-vuorelle ja jonkin ajan kuluttua myös pyhä Joosef liittyi heihin. Heitä kiinnosti vain se, kuinka he voisivat elää Jumalan tahdon mukaan. Niinpä he puhdistivat sielunsa kaikesta maallisesta ja noudattivat ankaraa askeesia. Kerrotaan heidän syöneen vain kerran viikossa ja tulleen toimeen erittäin vähällä unella. Heidän koko elämänsä kului rukouksissa, veisuussa ja Jumalan kunnian mietiskelyssä.

Öisten jumalanpalvelustensa aikana veljekset näkivät usein valon loistavan alapuolellaan olevasta metsästä. Mutta aina kun he yrittivät mennä paikalle, valo yhtäkkiä katosi. Siksi he päättivät sytyttää metsän tuleen löytääkseen sen Jumalan valitseman paikan, mistä valo oli lähtöisin. Kun he olivat polttaneet suuren osan metsästä, tuli pysähtyi myrttipensaan eteen. Liekit eivät koskeneet siihen, ja munkit löysivät sen oksistosta Jumalanäidin ikonin. He kantoivat hartain mielin ikonin omaan luolaansa. Ikoni kuitenkin katosi ja löytyi uudelleen pensaasta. Näin tapahtui useamman kerran. Silloin munkkiveljet ymmärsivät, että Jumalanäiti oli valinnut tuon paikan asuinsijakseen. Niinpä he kävivät käsiksi rakennustöihin ja pystyttivät paikalle vaatimattoman Jumalanäidille omistetun kirkon.

Jonkin ajan kuluttua Jumala ilmoitti näyssä munkeille, että bysanttilainen ylimys Konstantinos Monomakhos, joka oli vuonna 1035 karkotettu Mytilenen saarelle, vapautuisi pian ja hänestä tulisi keisari. Niketas ja Johannes, jotka eivät aikaisemmin olleet edes kuulleet Monomakhoksesta, purjehtivat Mytileneen kertomaan hänelle, mikä häntä odotti. Entinen senaattori ei uskonut vähääkään heidän ennustukseensa, mutta muuten he tekivät häneen edullisen vaikutuksen. Hän lupasi, että jos hänestä todella tulee keisari, hän rakennuttaa suuren luostarin paikalle, jossa ikoni oli ilmestynyt. Vakuudeksi hän antoi heille sormuksensa.

Pian tämän jälkeen keisari Mikael V Kalafates kukistettiin. Sen jälkeen vallan sai hänen edeltäjänsä vaimo leskikeisarinna Zoe, joka hallitsi yhdessä sisarensa Teodoran kanssa. Teodora vapautti Konstantinos Monomakhoksen ja solmi avioliiton hänen kanssaan kesäkuussa 1042. Konstantinos kruunattiin saman tien keisariksi ja hänestä tuli Konstantinos IX. Heti valtaistuimelle noustuaan hän kiiruhti toteuttamaan munkeille antamansa lupauksen. Hän lähetti Khiokseen arkkitehtejä ja erilaisia ammattimiehiä sekä toimitti sinne värillistä marmoria. Päämääränä oli rakentaa loistelias kirkko maailmankaikkeuden Valtiattaren kunniaksi.

Kun Konstantinos kuoli 12 vuotta myöhemmin, leskikeisarinna Teodora palasi hallitsijaksi ja määräsi, että luostarin rakennustyöt oli saatettava loppuun. Keisarinna sääti myös, että munkeille oli taattava toimeentulo. Hän vahvisti keisarillisella käskyllä, että luostarin tuli aina olla suoraan keisarin alainen eivätkä kirkollinen ja maallinen valta saaneet puuttua sen asioihin. Luostari tuli Khioksella tunnetuksi nimellä Nea Moni, ”Uusi Luostari”. Keisarinna perusti jonkin matkan päähän myös nunnaluostarin, jolla oli samat oikeudet ja jota munkkiluostarin pyhät isät viisaasti johtivat.

Pian alkoivat kuitenkin koettelemukset. Jotkut maallikot, jotka keisarinna oli asettanut luostarin isännöitsijöiksi, ryhtyivät Paholaisen vaikutuksesta syyttämään munkkeja harhaoppisiksi keisarinnan tästä tietämättä. Keisari Konstantinos X Dukas (1059–1067) mainitsee myöhemmin nämä väärät syytökset julkaisemassaan asiakirjassa puolustaen samalla Teodoraa, joka hänen näkemyksensä mukaan oli ”kirkollisissa ja poliittisissa asioissa kokematon nainen”. Isännöitsijät onnistuivat karkottamaan munkit luostarista juuri silloin, kun rakennustyöt olivat lopuillaan ja nämä olisivat viimeinkin päässeet rauhassa keskittymään hengellisiin kilvoituksiinsa. Paitsi että munkit lähetettiin maanpakoon, myös nunnaluostarin sisaret karkotettiin, ja molemmat luostarikompleksit liitettiin läheiseen kylään. Näin maallikot valtasivat nämä Jumalalle omistetut paikat ja muuttivat ne maallisiksi asuinsijoiksi.

Munkit olivat karkotuksessa siihen saakka, kunnes keisarinna Teodora ja hänen jälkeensä hallinnut Mikael VI (1056–1057) kuolivat. Kun Isaak Komnenos (1057–1059) nousi valtaistuimelle, he esittivät asian hänelle ja saivat oikeutta. Keisari antoi luostarille uuden peruskirjan, joka takasi sen itsenäisyyden ja soi sille vuosittaisen avustuksen valtiolta. Munkit pääsivät palaamaan luostariinsa, jossa he saivat viettää jäljellä olevan elämänsä rauhassa.

Ensimmäisenä lähti Herran luo pyhä Niketas ja pian hänen jälkeensä myös Johannes ja Joosef. Heidän pyhät jäännöksensä haudattiin luostarikirkon eteiseen.

Noihin aikoihin merirosvot ahdistivat kovasti Välimeren saaria ja rannikkoalueita. Kerran arabimerirosvot saapuivat ryöstöaikeissa myös luostariin. He tunsivat Jumalan voiman estävän heiltä pääsyn kirkkoon, mutta sitä enemmän vahinkoa he tekivät sen eteisessä. Kun he menivät avaamaan pyhittäjien sarkofageja, niiden sisältä leimahti liekki, joka poltti ryöstelijät siihen paikkaan. Vaikka kirkko myöhemmin korjattiin, palanut seinä jätettiin silleen ihmeen muistoksi.

Myöhemmin myös sen luolan yhteyteen, jossa pyhittäjät olivat alussa kilvoitelleet, rakennettiin kirkko ja vähitellen siitä muodostui skiitta.

Kun Kreikka julistautui itsenäiseksi vuonna 1821, turkkilaiset tekivät kostoretkiä niille nykyisen Kreikan alueille, jotka eivät vielä tuolloin kuuluneet itsenäistyneeseen Kreikkaan. Turkkilaiset saapuivat kostoaikeissa myös Khiokselle ja kansa pakeni vuorille. Paljon naisia ja lapsia tuli hakemaan turvaa Nea Monin luostarista. Vuonna 1822 noin 1800 aseistettua turkkilaista nousi luostariin raahaten mukanaan tykkejä. Ensin he tappoivat kaikki munkit ja ottivat sitten naiset ja lapset orjikseen. Sen jälkeen he tuhosivat systemaattisesti kaiken ja lopulta sytyttivät luostarin tuleen. Vain Jumalanäidin ”tulessa tuhoutumaton” ikoni säilyi palamatta. Vuonna 1882 luostarin tuhoa täydensi vielä Khiosta koetellut suuri maanjäristys. Muutamat arvokkaat, konstantinopolilaista koulukuntaa edustavat keskiaikaiset mosaiikit säilyivät kuitenkin ehjinä, ja luostari onkin nykyisin yksi niistä harvoista paikoista Kreikassa, missä sellaisiin voi tutustua.

Khioksen metropoliitan toimesta luostaria alettiin korjata ja rakentaa uudestaan 1950-luvulla. Luostari myös muutettiin nunnaluostariksi. Näin pyhittäjien Niketaksen, Johanneksen ja Joosefin kilvoitus ja elämäntyö elää tänäkin päivänä. Luostari sijaitsee 12 kilometrin päässä Khioksen kaupungista.

Tulostettava sivu