Pyhä Mikael Tunnustaja, Synnadan metropoliitta

Pyhä Mikael syntyi Fryygian Synnadassa ylhäiseen ja rikkaaseen perheeseen, joka oli ollut pitkään lapseton. Kaupungissa oli pyhälle ylienkeli Mikaelille omistettu kirkko. Vanhemmat olivat luvanneet, että jos he saavat lapsen, he antavat hänelle ylienkelin nimen, ja näin myös tapahtui. Jo lapsesta lähtien Mikael osoitti poikkeuksellista lahjakkuutta. Jopa kaupungin johtomiehet pyysivät apua ongelmiinsa tältä huippulahjakkaalta pojalta.

Mikaelin mieli paloi kuitenkin rakkaudesta Jumalaan. Niinpä hän lähti jo nuorena kotikaupungistaan Konstantinopoliin. Siellä hän ystävystyi myöhemmin Nikomedeian piispana tunnetun Teofylaktoksen (8.3.) kanssa, joka oli tulevan patriarkka Tarasioksen apulaisena, kun tämä ennen patriarkaksi vihkimystään toimi keisarin sihteerinä. Kun Tarasioksesta tuli patriarkka, hän vihki munkiksi sekä Teofylaktoksen että Mikaelin ja lähetti heidät perustamaansa luostariin Bosporinsalmen Mustanmeren puoleiseen päähän. Nuoret munkit alkoivat kilpailla keskenään askeettisissa hyveissä. He paastosivat, valvoivat, syventyivät pyhän Raamatun lukemiseen ja ennen kaikkea rukoilivat. Heidän erityisenä kaunistuksenaan oli nöyryys ja valoisa iloisuus.

Kun patriarkka Tarasios sai kuulla veljien edistymisestä, hän vihki heidät heidän vastustelustaan huolimatta papeiksi ja nimitti heidät kunniavirkaan Kristuksen suuren kirkon pyhien esineiden hoitajiksi (skeuofylaks). Pian hän taivutti heidät ottamaan vastaan myös piispanvihkimyksen. Teofylaktoksesta tuli Nikomedeian metropoliitta, kun taas Mikael sai tehtäväkseen paimentaa kotikaupunkinsa Synnadan asukkaita.

Hyvän paimenen tavoin Mikael julisti totuuden sanaa sekä elämällään että puheillaan. Kärsivällisenä ja armeliaana paimenena hän rakennutti kirkkoja ja luostareita sekä perusti hyväntekeväisyyslaitoksia pitämään huolta sairaista, yksin jääneistä ja muukalaisista. Piispa Mikael osallistui Nikeassa vuonna 787 kokoontuneeseen seitsemänteen yleiseen kirkolliskokoukseen, jossa hän kannatti pyhien ikonien kunnioittamista. Kokouksen jälkeen hän jatkoi rauhassa työtään hiippakuntansa hyväksi.

Kun Nikeforos (2.6.) nousi vuonna 806 patriarkan istuimelle edesmenneen Tarasioksen jälkeen, hänen kaimansa keisari Nikeforos (802–811) lähetti pyhän Mikaelin johtamaan lähetystöä kalifi Harun-al-Raskhidin luo. Näin Mikaelille tarjoutui tilaisuus näyttää kykynsä rauhan ja sovinnon rakentajana. Vuonna 811 hänet lähetettiin patriarkka Nikeforoksen legaattina Roomaan välittämään patriarkan synodaaliset kirjeet paaville ja vakuuttamaan tämä patriarkan tuesta pyhien ikonien kunnioitukselle. Seuraavana vuonna Kaarle Suuri otti Mikaelin vastaan Aix-la-Chapellessa ja varmisti rauhansopimuksen hänen kanssaan.

Keisari Nikeforoksen kuoltua Leo V Armenialainen (813–820) kaappasi vuonna 813 vallan itselleen. Kun hän oli hallinnut kaksi vuotta, hän paljasti synkät suunnitelmansa ja aloitti uudestaan ikonien kunnioittajien vainon. Pyhä Mikael liittyi heti oikean uskon puolustajiin, jotka olivat ryhmittyneet patriarkka Nikeforoksen ympärille. Heitä olivat Sardeksen metropoliitta Euthymios (26.6.), Joosef Tessalonikalainen (14.7.), Emilianos Kyzikoslainen (8.8.) ja Nikomedeian metropoliitta Teofylaktos. Myös monet papit ja maallikot olivat valmiit yhdessä piispojensa kanssa vuodattamaan verensä uskon puolesta. He menivät keisarin eteen ja koettivat saada hänet järkiinsä. He esittivät hänelle pyhien isien kannanottoja ja muistuttivat häntä tuesta, jota he saivat näkemykselleen Rooman kirkosta. Keisarin mieli ei kuitenkaan muuttunut.

Silloin patriarkka lähetti Mikaelin uudelleen Roomaan paavi Hadrianuksen luo. Mikaelin kehotuksesta paavi kutsui koolle kirkolliskokouksen, joka julisti keisari Leon kirkonkiroukseen. Piispa Mikael palasi Konstantinopoliin mukanaan paavin kirjeet. Patriarkka Nikeforos meni arkkipiispojen kanssa uudelleen keisarin luo, mutta tämä pysyi järkkymättömänä omassa mielipiteessään. Mikael moitti häntä suorin sanoin, mikä sai keisarin raivoihinsa. Hän tuomitsi heidät kaikki maanpakoon kauas toisistaan ja kielsi heiltä keskinäisen kirjeenvaihdon.

Pyhä piispa Mikael lähetettiin Eudokiadan linnoitukseen Fryygiaan, missä hän viipyi yli 10 vuotta. Kiitollisena hän otti vastaan huononkin kohtelun ja rukoili vainoojiensa puolesta. Jatkuvasti hän puhui ortodoksisen uskon puolesta ja oli valmis auttamaan onnettomia. Hän säilytti askeettisen elämäntapansa ja jatkoi öisiä rukouksiaan myös karkotuspaikassa. Hänen rukouksensa paransivat niin ihmisiä kuin kotieläimiäkin. Rajaseudun laiminlyödyille asukkaille hän opetti todellista kristinuskoa ja oli itse heille esimerkkinä.

Kun keisari sai kuulla, että karkotus oli vain lisännyt piispa Mikaelin nauttimaa kunnioitusta, hän määräsi, että tämä oli siirrettävä muualle. Paikasta toiseen siirtyessään Mikael tuli seudulle, jossa rottalaumat olivat tuhoamassa viljasadon. Hän selitti asukkaille, että kyse oli Jumalan rangaistuksesta heidän syntisen elämänsä tähden, ja määräsi heidät viettämään kolme päivää katumuksessa ja paastossa. Sen jälkeen hän kutsui heidät kaikki pelloille. Kun ihmiset huusivat ”Herra, armahda” ja pyhä piispa polvistui rukoilemaan heidän puolestaan, maanjäristys ravisteli yhtäkkiä seutua ja sen jälkeen rotat katosivat.

Kun Mikael siirrettiin Erantisia-nimiseen paikkaan, ihmiset pyysivät häntä rukoilemaan, että he vapautuisivat heinäsirkkaparvista, jotka olivat tuhoamassa heidän vilja- ja hedelmäsatoaan. Pyhä Mikael vietti yön rukouksessa ja aikaisin aamulla kulki ristisaatossa peltojen ja puutarhojen halki kaiken kansan seuratessa häntä laulaen ”Herra, armahda”. Heinäsirkat kerääntyivät paksuksi pilvimäiseksi muodostelmaksi ja nousivat ilmaan kadoten näkyvistä.

Pyhä Mikael jatkoi vaeltelevaa elämäänsä vuodattaen Jumalan armoa niin ihmisille kuin heidän kotieläimilleen ja viljelyksilleen minne hänet lähetettiinkään. Vietettyään jonkin aikaa vankilassa Konstantinopolissa hänet karkotettiin uudestaan, tällä kertaa Nikomedeian järven rannalle. Siellä myös muut tunnustajat olivat odottamassa, kunnes keisari Mikael, joka tunnetaan lisänimellä Änkyttäjä, salli heidän palata hiippakuntiinsa tai luostareihinsa. Mikael oli jo yli 90-vuotias, mutta jatkoi silti rukoilemistaan keisarin, kirkon rauhan, maailman pelastuksen ja maan hedelmien runsauden puolesta.

Toisena helluntaipäivänä vuonna 826 Mikaelin pitkäaikainen ystävä pyhä Teodoros Studionilainen, jonka kanssa hän oli karkotusaikanaan ollut jatkuvassa kirjeenvaihdossa, oli kutsunut hänet luostariinsa juhla-aterialle. Lähdön hetkellä pyhän piispan yllätti kipukohtaus ja hänen oli pakko käydä pitkälleen. Seuraavana päivänä kova kipu raateli häntä. Keskiviikkona Mikael ei enää pystynyt puhumaan ja veti viimeisen henkäyksensä ystävänsä ja kilvoitustoverinsa Teodoroksen läsnä ollessa. Pyhän Teodoroksen kuvauksen mukaan hän näytti aivan enkeliltä, ja hänen hengettömästä ruumiistaan lähti jumalallisen valon välähdyksiä. Vuosien rukous ja hengellinen mietiskely oli jättänyt siihen jälkensä.

Keisarit Basileios II ja tämän veli Konstantinos VIII lahjoittivat vuonna 978 pyhän Mikaelin kallisarvoisen pään pyhän Athanasioksen perustamalle Suuren lavran luostarille Athokselle, missä se on tänäkin päivänä. Niin kuin pyhä Mikael eläessään suojeli rukouksillaan viljelysmaita tuhoilta, niin myös hänen reliikkinsä karkottaa tuholaisia sekä luostarin omilta viljelysmailta että muualtakin, minne se uskovien pyynnöstä viedään.

Tulostettava sivu